tiistai 17. helmikuuta 2015

Olen nähnyt Paratiisin ja Satumaan

Vakaa aikomus oli tänään syventyä etsimään käyntiä Narniaan vatehuoneen kätköistä, mutta kotiseutumatkailu on aina oiva syy lykätä moisia. Ehtiihän sitä. Eikös loman tarkoitus ole virkistyä? Kenttälounaan ääressä keskustelimme vaihtoehdoista, jotka näin talvisaikaan ovat rajalliset uupuvan valon myötä. Niinpä lähdimme vain ajelemaan ja etsimään Paratiisia.

 Tässä vaiheessa selvisi, että takaisinkaan ei kannata kääntyä.


Ja siinä se sitten oli, kiinalaisen puhelinnavigaattorin mukaan mäennyppylän päällä, tien vasemmalla, mutta meistä kyllä oikealla puolen.





Alun perin Somerjoen kioskina tunnetun kioskin perustivat Rauli Somerjoen vanhemmat Gunnar  ja Elina Somerjoki. Perheen isä Gunnar Somerjoki oli joutunut jäämään sairauseläkkeelle kattohuopatehtaalta ja perhe tarvitsi lisäansioita. Kioski nousi Helsingintien varteen, muutaman sadan metrin päähän perheen kotitalosta Aholasta Someron Hirsjärvellä vuonna 1962. Kioskin urakoi somerolainen maatalous- ja rakennusalan yrittäjä Aimo Laakso, ja rakennus valmistui lopulta kolmessa illassa. Nykyisin se on kunnostettu kymmenen vuoden rappion jälkeen ja Somerniemen nähtävyyksiä. 

Loogista oli Paratiisin jälkeen suunnata etsimään tietenkin itse esikuvaa, Rauli Badding Somerjokea.  Hänen leposijansa on Someron kirkolla. Se on Kirkonmäellä sijaitseva Georg Theodor von Chiewitzin suunnittelema, tyyliltään uusgoottinen punatiilinen pitkäkirkko. Kirkko on rakennettu vuonna 1859.

Takaa. Hyvin erikoinen kirkko.





 Etsiminen umpihangessa olikin kartasta huolimatta yllättävän vaikeaa, vaikka tässä paikassa etsityt henkilöt eivät juokse karkuunkaan. Yritin kyllä jahdata koreaa fasaania, joka koikkelehti hautojen välissä, mutta se juoksi karkuun. Löytyihän se hautakin viimein, vaikka paikkakuntalaiset tytötkään eivät osanneet neuvoa. Väärää sukupolvea.



14. tammikuuta 1987 Rauli Badding Somerjoki kuoli 39-vuotiaana alkoholimyrkytyksen, sydäninfarktin ja keuhkoputkentulehduksen seurauksena. Somerjoen veli Kari Somerjoki menehtyi 1989 ravintolan järjestysmiehen pahoinpideltyä hänet. Veljekset on haudattu Someron hautausmaalle vierekkäin.


Toinen Someron suuri musiikkimies on tietenkin tangosäveltäjä Unto Mononen. Kukapa meistä ei tuntisi Satumaa-tangoa. Mononenkin oli viinamäen miehiä, ja kuoli traagisesti itseaiheutettuun pistoolin laukaukseen. Vahinko vai itsemurha? Eipä ollut vanha hänkään.





Jäätaidetta hautausmaalla.





Ja sitten kotiin pimenevässä illassa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti