Paratiisimyytti elävänä

Opin tänään uuden sanan: dendrologia. Kävin nimittäin arboretumissa. Hui, olen kirjoittanut vasta kaksi lausetta ja jo kummassakin on sivistyssana. Dendrologia tarkoittaa puuvartisten kasvien tutkimista. Ja arboretum on puulajipuisto.

Tuohituomi, Prunus Maackii, satumaisen kullanvärinen runko

Paikka, jossa kävin on Arboretum Magnolia, uusi lohjalainen käyntikohde Lohjanjärven rannalla Karkalissa. Se on alkanut kahden ihmisen intohimoisesta puuharrastuksesta. Suvi Pohjola-Stenroos ja Esa Stenroos ovat nyt avanneet puistonsa vieraiden käydä.

Puiston koko on noin 3 ha. Siellä on puita, pensaita ja perennoja eri puolilta maailmaa. Puisto on avoinna sopimuksen mukaan. Puistossa on suuri määrä muun muassa japanilaisia ja kiinalaisia puita, joita ei kasva muualla Suomessa. Yhteensä puuvartisia kasveja on alueella yli tuhat. Arboretum Magnoliaa hoidetaan puistona, jossa on puiden ja pensaiden lisäksi runsaasti monivuotisia kukkia sekä sipulikasveja. Suurin osa kasveista on merkitty havainnollisin kyltein, joissa on älypuhelimella katsottavat QR-koodit lisätiedon hankintaa varten.

Perheen kissaharrastus näkyy hienovaraisesti kissafiguureina siellä täällä, mutta ei mitenkään päällekäyvästi. Kissa onkin puutarhaan sopiva symboli. Kissakaan ei koskaan paljasta kerralla koko salaperäistä olemustaan.

Tänään oli usvainen, sateinen päivä. Vesipisarat kimmelsivät pienten timanttien lailla kasvien lehdillä. Kesällä puisto on erilainen, auringonpaisteella se on taas erilainen ja kohta alkavan ruskan myötä se jälleen vaihtaa ilmettä. Lokakuussa siellä on pakko käydä! Syksyn väriloisto on nähtävä ja koettava.

"Puutarha, ihmisen tekemä. Multa hoidettu monin käsin. Elävä maa, jota täytyy ruokkia. Mato, sokea renki, tekee hyvää työtä. Ja vehreys kasvaa, nuppu varoen avautuu raskaaksi kruunuksi varrelleen. Tuoksu, joka illan pimetessä voimistuu humisee täyttymätöntä ikävää. Tulee yö. Rastas soittaa hiljaista huiluaan. Taivaalle on joku nostanut tähden. Yhden vain. Kukka huokaa. Kerran vain."
- Hannu Mäkelä

Vastapäätä on Karjalohja ja Päiväkumpu.

Lohjalaiset matkailutoimijat saivat tutustua Arboretum Magnoliaan ja Marja Mellinin puutarhaan. 

Marja Mellinin puutarha sijaitsee 800 m päässä Magnoliasta. Sekin on uusi, ihastuttava puutarhakäyntikohde. Siellä on paljon veteen liittyviä elementtejä ja lammikoita. Siellä viihtyvät sammakot ja vaarattomat, kauniit rantakäärmeet sulassa sovussa ihmisen kanssa.

Pihan kruunaa ehdottomasti kesäpäiväunipaikka, harsonohuin verhoin ympäröity maja, jossa on mitä mukavin kesäisten päiväunien ottopaikka. Sellaista en ole missään muualla koskaan nähnyt. Saatan kuvitella helteisen yön, jolloin rauhaa ei saa missään sisällä, ja maja tarjoaa viileän suojan kuunnella kesäyön ääniä.

Marja on omien sanojensa mukaan näpertelijä, ja suunnittelee Tylypahka-tyyppisiä pieniä yksityiskohtaisia miljöitä ensi kesäksi puutarhaansa.

Ja eikö allaoleva keinu ole maailman romanttisimpia paikkoja hääkuvalle!

Ihminen ei pääse puutarhan ja luonnon kaipuustaan. Se on osa paratiisimyyttiä. Enkä paljasta koko myyttiä nyt.

Mönkään mennyt muinaistulten yö - korvikekuvia

Olin odottanut hartaasti pitkän tauon jälkeen kuvausreissua muinaistulten yöhön, kesäkauden mökkipäättäjäisiin eli venetsialaisiin. Valitettavasti en ennakkolupauksista huolimatta päässyt järvelle, mutta tässä muutama öinen kurja korvikekuva.

Pakkasin karvaiset henkivartijani auton takapenkille ja kurvailin puolen yötä sitten rannalta toiselle ulkoiluttaen koirat ja kameran. Tänä yönä oli erikoisen hyvä olla yksin.

Liessaaaren sillalta Multaanpäälle ja Kalkkisaarille

Liessaaren silta on Lohjan kauneimpia maamerkkejä.

 

Oli upea täysikuu. Odotin koko ajan, että kynnet alkavat kasvaa, muutun karvaiseksi ja alan ulvoa kuulle. Verenhimoinen olinkin jo venekyytini petettyä. Urbaanien fifieni seura rauhoitti. Toinen olisi varmaan välttämättä halunnut lukea karttaa ja toinen toimia kuljettajana. sillä molemmat olivat siirtyneet aina etuistuimille palatessani autolle.

Aurlahden ranta oli hiljainen lukuunottamatta muutamaa nuorta pussailevaa lemmenparia ja palokuntaa, joka puuhaili jotain rannassa. Kiipelyteline saa minussa aina aikaan vastustamattoman halun matkustaa jonnekin, joka olisi yhdistelmä rantaa, Pariisia ja lämpimiä öitä.

Illan synkkyyteen sopi myös hautausmaavierailu. Siellä on aina hienoa. Ismo Alanko on laulanut tähän kuun valaisemaan yöhön sopivasti:

Mä tuijotan kiveä jossa seisoo
kuolleen miehen nimi
tänne mä päädyn itsekin
vaikka kuinka riuhtoisin
vaikka linnoissa herrana kulkisin
käskyjä jakaisin
niin multaa suussa makaisin
lopulta kuitenkin

BÖÖÖÖ!

Tyttöjen päivä Mustion lummepolulla

Mustion linna on aina takuuvarma paikka ulkoiluttaa kameraa. Tänään päivään tuli tyttöjen näkökulma, kun siepasin mukaan oman teinini ja vierailulla olevan kummitytön. Sataa tihkutti. Kuten koko kesän, enemmän tai vähemmän. Teemaksi sopi runoilija Ilpo Tiihosen teksti: “Sinä iltana sataa, ja puistikoissaan / kulkee heinäkuu nostellen harteitaan”.

Ruusut

Linnan erikoisuus on rannalta alkava kelluva lummepolku, sata metriä pitkä kelluva kävelylaituri, jonka molemmin puolin monenväriset ja monenlajiset lumpeet kukkivat. Vielä ei ole niiden paras aika, vasta ehkä elokuun lopulla ja syyskuussa, mutta kaunis se on jo nyt. Sateella ja pilvisinä päivinä lumpeet sulkevat kukkansa.

"Sinä iltana sataa, niin arvaamaton
niinä päivinä heinäkuun hellyys on
kun näkymättömin kirjoittaa musteellaan
verenkarvaista lausettaan." (Ilpo Tiihonen)

Kaislikkoon oli karannut jonkun uimarengas.

Melkain kuulee kuvassa sateen ropinan.

Rannan huvimajassa oli hetken aikaa uusi veistos.

Tunnelma Mustion linnan puutarhassa on sadepäivänä sademetsämäisen runsas ja vihreätäkin vihreämpi. Puut pisaroivat ja kiiltävät vhreää. Ilmassa on haikeutta: kesäloman viimeiset päivät ovat edessä.

Klassikkojen paluu - Lohjan Nostalgiamotoristien näyttely

Klassisen kaunis Messerschmidt oli varmaan monen suosikki.

50-60 vuoden takainen leikkiauto.

 Tänään Lohjalla järjestettiin vanhojen, nostalgisten moottoripyörien Classic-ajo, rompetori ja mitä mainioin vanhojen moottoripyörien näyttely. Järjestäjinä oli vanhoihin moottoripyöriin hurahtaneita eri-ikäisiä miehiä, joista osa oli nuoria kultaisilla 50 - 60 -luvuilla. Tämä noin 50 henkilön joukko on perustanut Lohjan Nostalgiamotoristit.

Nämä huru-ukot ajavat pyörillään säännöllisesti. Mihinkään näyttelyihin niitä ei ole varsinaisesti rakennettu. Osa pyöristä on päivittäisessä käytössä, joillain kilpaillaan moottoripyöräajoissa. Osa on toki näyttelypyöriä. Kuulinpa, että hurjapäisimmät ajavat pyörillään talvisinkin. 

Pyöriä voidaan kunnostaa eri tavoin. Joidenkin arvo on juuri sellaisena, kun ne ovat löytökunnossa. Niihin voi liittyä jokin tarina, henkilö tai tapahtuma.

 

Jotkut rakennetaan vartavasten näyttelyitä varten. Tässä henkilökohtainen lemmikkini sillä saralla. 

Tämä Indian on jo 90-vuotias.

Joidenkin pyörien kohdalla kevyt restaurointi on oikein tapa entisöidä pyörä, varsinkin jos sitä halutaan edelleen käyttää. On nimitäin vaarana, että jos pyörän entisöi "liian hyvin", sitä ei enää raski käyttää, koska siihen tulee naarmuja, likaa ja se kuluu. Hukkaan menee työ.

Kaikkeahan ei todella kannata entisöidä siihen kuntoon, kuin mitä se on ollut upouutena.

Tämän Triumphin omistajaa kuulemma harmittaa Liian hyvin tehty työ. Pyörä on kaunis kuin koru, mutta
ei sitä aina raski käyttää, ettei se likaannu ja naarmuunnu.

Osa herroista oli jopa pukeutunut pyöriinsä sopiviin vermeisiin. Ja ajamallahan tultiin paikalle!

Yhden pyörän päällä sai istua ja moni kuvautti siinä itsensä.

Näyttelyjärjestäjät ovat saaneet kuvauspaikalle seurakseen Espoon automuseon edustajan Outin.
Meitä autoihin ja pyöriin hurahtaneita naisiakin siis on!

Aika vierähti kuin siivillä, kun sain asiantuntevan opastuksen näyttelyn saloihin. Tässä porukassa tuntuu olevan tietoa ja taitoa, ja auliisti sitä muillekin jaetaan. 

Ensi vuodeksi järjestäjillä on jo uudet suunnitelmat ja mikäli ne toteutuvat, näyttelystä tulee aivan ainutlaatuisen hieno kokemus. Muutenkin suosittelen ensi vuonna näyttelyyn tutustumista. Pienempiä perheenjäseniä kiinnostaa varmasti nähdä, millaisilla käkättimillä ennenvanhaan on ajeltu. Sitäpaitsi oman yhteisön, oman kansan ja oman viitekehyksensä kulttuuriin on aina hyödyllistä tutustua. Pidän historian säilyttämisenä myös tällaisten vehkeiden konservointia ja niistä huolehtimista.

Voiko olla kauniimpaa muotoilua kuin tämän pyörän lamppu! Kromikin on niin kiiltävää, että kuvaaja tallentui siihen.

 

Suunnittelutaidon mestarinäyte. Samassa mittarissa niin nopeus- kuin kierroslukumittarikin.

Minä kuvaan yksityiskohtia. Monet muut ovat kuvanneet itse pyöriä kokonaisuudessaan. Se on tapani katsella tätä maailmaa. Toisaalta jos joku kysyy, mitä vastaantulijalla on yllään, olisin maailman huonoin todistaja. 

Joka tapauksessa kameraan jäi noin 400 kuvatusta satakunta suhteellisen kelvollista. Säästän kuitenkin lukijat niiltä kaikilta. Ensi vuonna kannattaa itse mennä kokemaan nämä pyörät ja kertomaan nuoremmille ajoista, jolloin vielä tavaroita pystyttiin korjaamaan, koska ne olivat suhteellisen mekaanisia laitteita. Jos osaa ei ollut, sellainen sorvattiin sitten vaikka itse. Niin näiden pyörien omistajat ovat usein tehneetkin. Ihminen on aika kekseliäs eläin, kun olen kuunnellut miesten juttuja siitä, mistä kaikesta osia on tehty ja sorvattu.

Tässä kuitenkin yksi näyttelyn ehdottomista helmistä.

Pakoputki voi olla myös kaunis.