maanantai 27. heinäkuuta 2015

Tyttöjen päivä Mustion lummepolulla

Mustion linna on aina takuuvarma paikka ulkoiluttaa kameraa. Tänään päivään tuli tyttöjen näkökulma, kun siepasin mukaan oman teinini ja vierailulla olevan kummitytön. Sataa tihkutti. Kuten koko kesän, enemmän tai vähemmän. Teemaksi sopi runoilija Ilpo Tiihosen teksti: “Sinä iltana sataa, ja puistikoissaan / kulkee heinäkuu nostellen harteitaan”.


Ruusut


Linnan erikoisuus on rannalta alkava kelluva lummepolku, sata metriä pitkä kelluva kävelylaituri, jonka molemmin puolin monenväriset ja monenlajiset lumpeet kukkivat. Vielä ei ole niiden paras aika, vasta ehkä elokuun lopulla ja syyskuussa, mutta kaunis se on jo nyt. Sateella ja pilvisinä päivinä lumpeet sulkevat kukkansa.

"Sinä iltana sataa, niin arvaamaton
niinä päivinä heinäkuun hellyys on
kun näkymättömin kirjoittaa musteellaan
verenkarvaista lausettaan." (Ilpo Tiihonen)



Kaislikkoon oli karannut jonkun uimarengas.

Melkain kuulee kuvassa sateen ropinan.


Rannan huvimajassa oli hetken aikaa uusi veistos.



Tunnelma Mustion linnan puutarhassa on sadepäivänä sademetsämäisen runsas ja vihreätäkin vihreämpi. Puut pisaroivat ja kiiltävät vhreää. Ilmassa on haikeutta: kesäloman viimeiset päivät ovat edessä.




2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Eipä olekkaan aikoihin tullut tuolla käytyä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Vielä ehtii, parhaat lummeajat ovat vasta kuun lopussa ja syyskuun puolella mikäli olen oikein ymmärtänyt.

    VastaaPoista