Tietoa, taitoa, turvallisuutta - Turvaa tielle -tapahtumassa

Viereltä katsoessa lumiaura oli valtava!

Kaikilla isillä ja äideillä on huoli aamuisin liikenteen seassa kouluun matkaavista pikkuisistaan. Pikkuisia ne ovat vielä vanhemmilleen isompinakin. Traagisia onnettomuuksia on sattunut viime vuosina ja yksi niistä sai lohjalaiset raskaan kaluston kuljettajat Joni Juholan ja Markus Hännisen jo syksyllä kiertämään kouluja kertomassa lapsille, mitä kuljettaja näkee suurensuuresta autostaan ja miten lapset osaltaan myös voivat vaikuttaa turvallisuuteensa liikenteessä. Aloite tuli Juholan yhdeksänvuotiaalta Alexandra-tyttäreltä.Raskaan liikenteen kuljettajatkin ovat isiä ja äitejä.

Nämä suloiset 2- ja 3 -vuotiaat sisarukset poseerasivat äitinsä ystävällisellä luvalla jäteauton vieressä demonstroidakseen, kuinka autonrenkaita pienemmät pikkukansalaiset, ja isommatkin, pitävät kuljettajankin tarkkaavaisuuden herkeämättä hereillä liikenteessä.

Olen innostunut, että pieneltä tuntuva, yksinkertaisen nerokas ajatus sai alkunsa Lohjalta. Olen varma, että jatkossa monilla paikkakunnilla järjestetään vastaavia tapahtumia. Ajatus sai jatkoa Turvaa tiellä - Lohja -tapahtumasta, missä aurinkoiselle Aurlahden kentälle kokoontui tänään näyttävä joukko erilaisia raskaan liikenteen ajoneuvoja, poliisi, sairaankuljetus ja palokunta ja monia muita liikenneturvallisuuden kanssa toimivia yrityksiä. Tapahtuma sai ansaitusti myös valtakunnallista julkisuutta.

Autokoulussa ei enää ajella tällaisille. Oma rakkauteni 70-lukua anhempiin amerikkalaisiin on hyvinkin ystävilläni tiedossa.

Arvaatteko muuten, mikä oli lapsille annettu tärkeä ohje liikuttaessa liikenteessä? Ihan yksinkertaisesti helppo oivallus: Ota katsekontakti kuskiin. Näin voi helposti varmistaa, että sinut on huomattu.

Kromia ja näkyvät, näyttävät takavalot. Harakka minussa tykkää!

Isoilla autoilla on paljon vaarallisia katvepaikkoja ja ne ovat hitaita pysähtymään. Niinpä yhteisen ymmärryksen luominen onkin liikenneturvallisuutta parantava oivallus. Lapset pääsivät itse näkemään, mitä kuljettajan hytistä todellisuudessa näkyy ja kuinka suuria ja raskaita, pitkiä ja painavia ajoneuvoja maanteillä liikkuukaan. Vierellä sestessä monen auton koko oli itsellekin yllätys, vaikka olen itse liikkunut liikenteessä jo öööö... sovitaan, että 25 vuotta.

Tämä kuului sarjaan todella piiiiiiiiiitkä yhdistelmä.

Ja kuten aina, poliisiauton takapaksiin oli jonoa lastentapahtumassa. Ventelän VPK:n pojat voisivat tulla meille kotiin järjestämään minut kaappini samalla tavalla kuin paloautonsa: kaikille tavaroille oma paikkansa selkeästi merkittynä. Toki järjestyksellä on palomiesten työssä ihan oma tärkeä merkityksensä. Ala siinä keskellä tulipaloa kyselemään kaverilta, missä kirves on.

Tulkaa pojat siivoamaan minun kaappini! Help!

Tyylikös hinausauto!

Autot oli pesty ja puleerattu kiiltäviksi. Jopa jäteauto. Lapsista oli hauskaa ja hyödyllistä päästä itse kiipeilemään hytteihin ja kuljettamoihin. Myönnän: niin minustakin oli.

Peili jäi kotiin. Niinpä kävin tässä lisäämässä huulirasvaa.

Keep up the good work!

Maito tulee lehmästä

Lumet ovat sulaneet ja blogi löytyi taas lumen alta. Sopivasti tuli tilaisuus käydä hienossa museossa, joten päätin jakaa kokemuksen, vaikka valitettavasti mahdollisuutta ei enää ole käydä tässä hienossa rakennuksessa tutustumassa suomalaisen maidon historiaan. Paikkahan on  Meijerimuseo Saukkolassa. Museo on Meijerimuseoyhdistyksen perustama, mutta yhdistyksen lopetettua toimintansa se siirtyi Valiolle.

Nummi-Pusulassa sijaitseva meijerimuseo on jykevä jugendhenkinen rakennus 1900-luvun alkuvuosilta

Rakennus jo sinänsä on upea. Se on yli satavuotias tyylipuhdas jugendrakennus, jossa on jo aikoinaan toiminut Nummen Osuusmeijerinä. Se on kauniisti remontoitu ajan henkeen. Aika tuntuu pysähtyneen siellä. Melkein voi kuvitella, että työntekijät ovat vain hetkeksi poistuneet.

Suomi on elänyt maidosta kautta historian, ja maitotuotteet ovat Suomessa peruselintarvikkeita. Suomi on maidontuotannon edelläkävijöitä, sillä kaikkialla Suomessa kasvaa nurmea karjan rehuksi, ja puhdasta juomavettä on riittävästi. Tästä johtuen maidon parissa on luotu uraauurtavia läpimurtoja ja jopa Nobel-palkinnon arvoisia innovaatioita.

"Akateemikkoja on vain Neuvostoliitossa." A.I. Virtanen

Museon alakerta kertookin maidon- ja juustontuotannosta koneineen. Toisessa kerroksessa on kronologisesti etenevä näyttely kuvineen, joka esittelee toisaalta vanhemman meijeritoiminnan  vaiheita Suomessa, toisaalta voin- ja juustonvalmistusta. A.I. Virtasen työstä kerrotaan myös. Hän sai Nobelin palkinnon 1945 väkirehukeksinnöllään, jonka avulla lehmien talvimaidon laatu pysyi samalla tasolla kuin kesämaidon. AIV-rehu takasi tuoreen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävän rehun säilömisen talveksi.

Tämä näyttää kyllä enemmän laseraseelta kuin joltain maidonjalostukseen liittyvältä koneelta.

 Valitettavasti maailma muuttuu ja Valio on päättänyt luopua museosta ja rakennuksesta. Sinne ei siis enää pääse. Se olisikin ollut erinomainen ja kiinnostava kohde kertoa vaikkapa lapsille, mistä maito oikeasti tulee ja mitä sille on jo ammoisista ajoista alkaen tehty jatkojalostuksen suhteen. Museon vanhat tuotepakkaukset herättävät minun sukupolvelleni lapsuusmuistoja.

Valtava Emmental-juustokiekko vuodelta 1965. Tätä sanoisin jo hyvin kypsytetyksi juustoksi.

Vanha voipaketin käärimiskone on kerrassaan erikoinen vekotin ja rakennuksen arkkitehtuuri kaunis. Käynti museossa toi lapsuuden kesät mummolassa mieleen. Enää ei edes usein näe auton ikkunasta laitumella märehtiviä lehmiä, joka oli vielä 70-luvulla yleinen näky.

Ennen oli kaikki kauniimpaa, ihan vain tuotelogotkin koneissa.

 

Seinät ovat täynnä hauskoja karikatyyrejä entisaikojen osuusmeijerien hallintoneuvostoista ja muista meijerialan nimistä.
En muuten löytänyt yhtään naista. 

Harmi on, jos tämä paikka katoaa. Adolf Ehrnrootkin on sanonut:"Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." Valio ottaa vastaan ideoita ja tarjouksia tästyä upeasta paikasta.