Tyttöjen päivä Mustion lummepolulla

Mustion linna on aina takuuvarma paikka ulkoiluttaa kameraa. Tänään päivään tuli tyttöjen näkökulma, kun siepasin mukaan oman teinini ja vierailulla olevan kummitytön. Sataa tihkutti. Kuten koko kesän, enemmän tai vähemmän. Teemaksi sopi runoilija Ilpo Tiihosen teksti: “Sinä iltana sataa, ja puistikoissaan / kulkee heinäkuu nostellen harteitaan”.

Ruusut

Linnan erikoisuus on rannalta alkava kelluva lummepolku, sata metriä pitkä kelluva kävelylaituri, jonka molemmin puolin monenväriset ja monenlajiset lumpeet kukkivat. Vielä ei ole niiden paras aika, vasta ehkä elokuun lopulla ja syyskuussa, mutta kaunis se on jo nyt. Sateella ja pilvisinä päivinä lumpeet sulkevat kukkansa.

"Sinä iltana sataa, niin arvaamaton
niinä päivinä heinäkuun hellyys on
kun näkymättömin kirjoittaa musteellaan
verenkarvaista lausettaan." (Ilpo Tiihonen)

Kaislikkoon oli karannut jonkun uimarengas.

Melkain kuulee kuvassa sateen ropinan.

Rannan huvimajassa oli hetken aikaa uusi veistos.

Tunnelma Mustion linnan puutarhassa on sadepäivänä sademetsämäisen runsas ja vihreätäkin vihreämpi. Puut pisaroivat ja kiiltävät vhreää. Ilmassa on haikeutta: kesäloman viimeiset päivät ovat edessä.

Klassikkojen paluu - Lohjan Nostalgiamotoristien näyttely

Klassisen kaunis Messerschmidt oli varmaan monen suosikki.

50-60 vuoden takainen leikkiauto.

 Tänään Lohjalla järjestettiin vanhojen, nostalgisten moottoripyörien Classic-ajo, rompetori ja mitä mainioin vanhojen moottoripyörien näyttely. Järjestäjinä oli vanhoihin moottoripyöriin hurahtaneita eri-ikäisiä miehiä, joista osa oli nuoria kultaisilla 50 - 60 -luvuilla. Tämä noin 50 henkilön joukko on perustanut Lohjan Nostalgiamotoristit.

Nämä huru-ukot ajavat pyörillään säännöllisesti. Mihinkään näyttelyihin niitä ei ole varsinaisesti rakennettu. Osa pyöristä on päivittäisessä käytössä, joillain kilpaillaan moottoripyöräajoissa. Osa on toki näyttelypyöriä. Kuulinpa, että hurjapäisimmät ajavat pyörillään talvisinkin. 

Pyöriä voidaan kunnostaa eri tavoin. Joidenkin arvo on juuri sellaisena, kun ne ovat löytökunnossa. Niihin voi liittyä jokin tarina, henkilö tai tapahtuma.

 

Jotkut rakennetaan vartavasten näyttelyitä varten. Tässä henkilökohtainen lemmikkini sillä saralla. 

Tämä Indian on jo 90-vuotias.

Joidenkin pyörien kohdalla kevyt restaurointi on oikein tapa entisöidä pyörä, varsinkin jos sitä halutaan edelleen käyttää. On nimitäin vaarana, että jos pyörän entisöi "liian hyvin", sitä ei enää raski käyttää, koska siihen tulee naarmuja, likaa ja se kuluu. Hukkaan menee työ.

Kaikkeahan ei todella kannata entisöidä siihen kuntoon, kuin mitä se on ollut upouutena.

Tämän Triumphin omistajaa kuulemma harmittaa Liian hyvin tehty työ. Pyörä on kaunis kuin koru, mutta
ei sitä aina raski käyttää, ettei se likaannu ja naarmuunnu.

Osa herroista oli jopa pukeutunut pyöriinsä sopiviin vermeisiin. Ja ajamallahan tultiin paikalle!

Yhden pyörän päällä sai istua ja moni kuvautti siinä itsensä.

Näyttelyjärjestäjät ovat saaneet kuvauspaikalle seurakseen Espoon automuseon edustajan Outin.
Meitä autoihin ja pyöriin hurahtaneita naisiakin siis on!

Aika vierähti kuin siivillä, kun sain asiantuntevan opastuksen näyttelyn saloihin. Tässä porukassa tuntuu olevan tietoa ja taitoa, ja auliisti sitä muillekin jaetaan. 

Ensi vuodeksi järjestäjillä on jo uudet suunnitelmat ja mikäli ne toteutuvat, näyttelystä tulee aivan ainutlaatuisen hieno kokemus. Muutenkin suosittelen ensi vuonna näyttelyyn tutustumista. Pienempiä perheenjäseniä kiinnostaa varmasti nähdä, millaisilla käkättimillä ennenvanhaan on ajeltu. Sitäpaitsi oman yhteisön, oman kansan ja oman viitekehyksensä kulttuuriin on aina hyödyllistä tutustua. Pidän historian säilyttämisenä myös tällaisten vehkeiden konservointia ja niistä huolehtimista.

Voiko olla kauniimpaa muotoilua kuin tämän pyörän lamppu! Kromikin on niin kiiltävää, että kuvaaja tallentui siihen.

 

Suunnittelutaidon mestarinäyte. Samassa mittarissa niin nopeus- kuin kierroslukumittarikin.

Minä kuvaan yksityiskohtia. Monet muut ovat kuvanneet itse pyöriä kokonaisuudessaan. Se on tapani katsella tätä maailmaa. Toisaalta jos joku kysyy, mitä vastaantulijalla on yllään, olisin maailman huonoin todistaja. 

Joka tapauksessa kameraan jäi noin 400 kuvatusta satakunta suhteellisen kelvollista. Säästän kuitenkin lukijat niiltä kaikilta. Ensi vuonna kannattaa itse mennä kokemaan nämä pyörät ja kertomaan nuoremmille ajoista, jolloin vielä tavaroita pystyttiin korjaamaan, koska ne olivat suhteellisen mekaanisia laitteita. Jos osaa ei ollut, sellainen sorvattiin sitten vaikka itse. Niin näiden pyörien omistajat ovat usein tehneetkin. Ihminen on aika kekseliäs eläin, kun olen kuunnellut miesten juttuja siitä, mistä kaikesta osia on tehty ja sorvattu.

Tässä kuitenkin yksi näyttelyn ehdottomista helmistä.

Pakoputki voi olla myös kaunis.

Lihaa ja luita - sokkotreffeillä

Oltuani jo puolitoista työntäyteistä viikkoa kesälomalla (rippijuhlajärjestelyt, suursiivous) pääsin tänään viimein lomatouhujen pariin. Päivän iloisen yllätyksen tarjosi Unkan baari, joka kertoi minun päässeen "koeammuntalaporatorioon", kun Teperin pojat eivät muka itse enää jaksa syödä. Mukavaa, kun yleensä en voita mitään, paitsi kerran kostean tilan pölynimurin. Selvä vinkki, että siivoaisit useammin. Lahjaksikin saan vain käytännön tavaraa, kuten kerran äitienpäivälahjaksi kottikärryt ja 12 paria näppylätyöhanskoja.

Muu perhe ilmoitti närkästyneenä sitten lähtevänsä järvelle kalaan. Kateellisia, kumminkin. Myös  ensimmäistä työpäivää loman jälkeen kärsivän Tonton kommentit olivat hieman katkerahkonsävyisiä.

Ensimmäinen muistoni Unkan baarista liittyy noin kolmenkymmenen vuoden takaisiin häihin, joissa nuoret karkasivat kuivahkoista bileistä Unkalle. Kun poliisipartio ilmestyi paikalle tarkistamaan, olisiko heidän etsimänsä kriminelli paikalla, bestman nousi smokissaan seisomaan ja ilmoitti meillä olevan yksityisluontoisen tilaisuuden. Muistan, että kontrasti juhlapukuisten ihmisten ja siihen aikaan vielä aika huoltoaseman baari -tyyppisen paikan välillä oli hilpeä. Unkan historiahan ulottuu jo yli 50 vuoden taakse. Se on Karjalohjan piristysruiske, siellä tapahtuu, siellä tavataan, siellä tiedetään, mitä Karjalohjalla tapahtuu. Siellä käyvät kaikki. Unkka on Karjalohjan tietotoimisto.

Tapasin sokkotreffikumppanini, toisen onnekkaan arvonnan voittajan Tommin. Kaikki taitavat Karjalohjalla tuntea hänet, polkupyöräilevän bussinkuljettajan. Sain häneltä muuten loistavia vinkkejä kohteista, joita Karjalohjalla kannattaa käydä. Tommin paikallistuntemus oli loistava. Kiitos vielä kivasta seurasta!

Tommi kesytti leijonan ja söi koko satsin. Minä en jaksanut.

 Kohta eteemme kannettiin  koekeittiön valtavat hampurilaisannokset. Ja kun sanon, että valtavat, niin I seriously mean it. Annoksen nimikin oli Megagrandedeluxextrasuperplus. Tarvitseeko kertoa enempää?

Itse asiassa tarvitsee, koska se oli NIIN hyvää! Minähän  en ole mikään kuivan kesän orava, vaan rubenslaisen runsas hedonisti. Ja ruoka jos mikä aiheuttaa mielihyvää. Burgerissa oli kolme maukasta, mehevää pihviä, juustoa, Unkan omaa bbq-kastiketta, sipulia ja kurkkua. Maalaisranskalaisia dipattiin chili- ja tavalliseen majoneesiin. Veitseen oli pujotettu sipulirenkaat ja annoksessa oli vielä kolme jalopenonuggettia. Kun kysyin listalle tulevan annoksen hintaa, Janne Teperi kertoi hinnaksi tulevan viitisentoista euroa. Tästä satsista syö kehonrakentaja, hirmuisen iso ja hirmuisen nälkäinen mies tai kaksi normaalia ihmistä. Tai pieni perhe. En kertakaikkiaan jaksanut syödä kaikkea. Onneks löytyy listalta semmoinen paremmin naisimmeiselle sopiva kokokin.

Listaa siis uusitaan ja naureskelimme annosten nimille: pizzaosastolta löytyy mm. Puutarhajyrsin, Pollo di tollo ja Se, josta äitisi varoitti. Oivaltavasti valkosipulikana on Tipu le muá ja dagen efter -ruuat löytyvät otsikon Rasvamonttu alta. Hinta/laatusuhde on kohdallaan ja palvelu on todella ystävällistä, henkilökunta huumorintajuista ja hauskaa. Vihannesvaihtoehdotkin kyllä löytyvät ja Unkan seisovan pöydän salaattibaari on hyvä.

Jälkiruuaksi tarjottiin munkkikahveja. Ne nautittiin sattuneesta syystä ilman munkkeja. Nälkä oli mennessä, mutta lähti varmaan viikoksi. On toki aikansa ja paikkansa myös kaksi ruohosipulia ristissä -ravintoloille. Niissäkin käyn.

Ne luut löytyivät sitten Pyhän Ristin hautausmaalta. Oli ollut tarkoitus ensin vähän käydä kuvaamassa siellä ja täällä, kun kerran Karjalohjalla olin, mutta en jaksanut kantaa mahaani kuin tien toiselle puolen. Talvella Pyhän Ristin makasiinikappeli, vanha viljavarasto. ja siellä olevat 10-11 vanhaa hautaa näkyvät tielle, mutta kesällä puut piilottavat sen.

TÄSSÄ LEPÄÄ KIRKKOHERRA Fredrik Wilhelm v. PFALER syntyn. 1798 kuoli 1861

Kappeli on vanha viljamakasiini.

Harmaantuneen puun kauneutta.

Ja näin näppärästi taas yhdistin kaksi aivan erilaista asiaa lähes törkeällä aasinsillalla.

Vettä sataa - mitä tehdä?

Tontollekin osui lomaviikko samaan aikaan kanssani, eikä matka Narniaan, ylenpalttisen sotkuisen vaatehuoneen perukoilta mahdollisesti löytyvään toiseen maailmaan houkutellut. Tämän voi suomeksi tulkita tarkoittavan vaatehuoneen siivousta. Ei kiitos!

Vettäkin ripsi. Joku Lohjalaiset-facebooksivuillakin kyseli, mitä tehdä. Me kyllä aina keksimme paikan, minne mennä, varsinkin jos vaihtoehtona on jotain kotitöihin liittyvää. Loman tarkoitus ei ole tappaa itseään komeronsiivouksiin vaan kerätä voimia talvea varten.

Ateljee Hannula taideaittoineen

Matkasimme siis Sammatin sademetsiin. Ateljee Hannulassa on kesäisin taidenäyttely. Näyttely on auki heinäkuun ajan joka päivä klo 11-17. Ensi lauantaina on Sammatissa markkinat, ja samalla on helppo vaikka poiketa Hannulassakin. Lapsetkin tykkäävät, sillä Simo Hannulan piirustukset kutkuttavat mielikuvitusta ja naurattavatkin. Kesänäyttelyssä on esillä tänä kesänä pieni katsaus Simo Hannulan tuotantoon. Ympäristö on vanhoine aittoineen ja esineineen hauska ja tutkimista riittää.

Simo Hannula on tunnettu rehevistä, humoristiseen tapaan esitetyistä ihmishahmoistaan, mutta minä valitsin tähän koirakuvan. Jotain inhimillistä näissäkin on.

Simo Hannulan poika Pekka Hannulalta esillä oli grafiikkaa, kollaaseja ja ekspandistisia teoksia. Ihastuin allaolevaan kollaasiin, ja samaa ideaa hyödyntäviä teoksia siellä oli muitakin, joiden teksteille nauroimme.

Tervalan installaatio ja Muron akryylitöitä

Valoisassa torniaitassa oli entisen lohjalaisen Eeva Tervalan pastellitöitä ja ihastuttava installaatio. Minusta tässä työssä näkyi myös vaikutteita hänen tanssipedagogin urastaan.

Eevan taiteilijapuoliso Juan Antonio Muro luonnehtii akryylitöitään näin: “Kaksijakoisuus on taiteellisen työskentelyni lähtökohta. Rinnastan usein äärimmäistä erilaisuutta sisältäviä elementtejä ja maalatessani pelaan tällä vastakkain asettelulla pakottaakseni niitä keskusteluun. Se on oman arvomaailmani organisointia, itselleni vakuuttamista, että ajattelen ja tunnen.”

Viimeisen aitan työt haluan esittää näin triptyykinomaisesti kolmena kuvana. Siellä on Elina Tammiranta-Summan ja Pertti Summan maalauksia.

Äh, menkää itse katsomaan!