Kahvia!

Rakas kahvi. Suomessa juodaan niin paljon kahvia, ettei oikeastaan missään muualla, kymmenisen kiloa henkeä kohden vuodessa. Niinpä päätimme horaista aamutsufeet kotona ja lähteä Lohjalle kaupunkilenkille. Hassua oli, että  kahvi oli unohtunut ostaa kotiin ja piti laittaa lapsi lähikauppaan ensin ostamaan sitä kahvia, että saisi aamukahvit ja pääsisimme kahville.

Tavoitteena oli käydä lohjalaisissa kahviloissa ja ulkoiluttaa vähän kameroita samalla. Ensin kuitenkin etsimme Tonton parinkymmenen vuoden takaisten suunnistusmuistojen perusteella muistomerkkiä, joka on unohtunut Harjunrinteeseen. Muistomerkki kertoo, missä Lohjanjärven rantaviiva on ollut muinaisen Ancylusjärven aikoihin 6500 vuotta eKr. Ei ollut löytyä koko paikka, kunnes eräs ystävällinen herrasmies koiransa kanssa opasti meidät paikalle. Sellaista ryteikköä ei ole, mitä koiranomistajat eivät olisi tutkineet.

Tärväsin omani, joten sain lainata Tonton kuvaa (c) Sari H Kettunen.

 Mikäli jotakuta kiinnostaa käydä itse tutkimassa muistomerkki, se sijaitsee rinteessä Myllärinkadun päästä lähtevän metsään vievän polun läheltä. Palatessamme autolle törmäsimme myös Gasthausin isäntään Harriin koiran ja pojan kanssa lenkillä. Olin samalla viikolla käynyt trimmaamassa isäntäparin koiran eikä se kantanut hännänhuiskutuksesta päätellen kaunaa. Puita on kaadettu Gasthausin risteyksen ympäriltä, näyttää mukavalta.Ja mukava on Gasthauskin, Lohjan matkailutulokkaana palkittu tänä vuonna.

Sunnuntaisin ei mikään ole oikein auki. Siitä huolimatta päätimme tehdä kahvilapäivityksen blogiin. Ensimmäinen kahvila oli St. Honore. Honoren kakut ja leivokset ovat aivan legendaarisia. St Honore on avoinna arkisin 9-17 ja lauantaisin 9-15.

Samalla takapihalla olisi ollut tarjolla myös soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Sunnuntaisin suljettu.

Kävelimme sitten seuraavaan kahvilaan. Nina Mariassa on söpöt kahvikupit, sellaiset ruusukupit ja kesäisin mukava istua sisällä viihtyisissä tiloissa tai ulkona katsomassa kadun menoa. Olen joskus käynyt siellä. Tänään en.

Sunnuntaisin suljettu.

Sitten Lohjan torin kulmille. Kesäaika alkaa, kun Kaffela avattiin talven jälkeen taas eilen. Mutta tänään tori oli tyhjä ja autio.

Torin laidassa on vanha paloasema, joka varmaan puretaan jossain vaiheessa. Jouluisin torni on valaistu hauskalla lumihiutalekuviolla.

Vanha ja kulahtanut. Suljettu 24/7/365

Vaalitouhuissa.

Torin laidalla on myös Lohjan Työväentalo. ”Torpan” rakentamiseen ryhdyttiin puheenjohtajan, kirvesmies H.J. Rannan piirustusten mukaan. Tontti taloa varten vuokrattiin kamarijunkkari Hjalmar Linderiltä viiden markan vuosivuokralla. Talon harjannostajaiset pidettiin 1906 syksyllä. Torpassa oli keittiö, talonmiehen huone ja kokoushuone. Taloa laajennettiin jo vuonna 1908 kun tehtiin suuri sali sekä näyttämöosa.

Omat vanhempani ovat tavanneet 50-luvun lopulla Lohjan Työväen teatterissa, joka tuolloin toimi Työväentalolla. Isä valmistui Teatterikoulusta ja sai ensimmäisen kiinnityksensä Lohjalle. Äiti oli iltanäyttelijänä teatterissa. Vanhempani joutuivat vastanäyttelijöiksi Anne Frankin päiväkirja -näytelmään. Arvatkaa, miksi Ampun oikea etunimi on Anne?

Sokeripala

Sepänkatu 7:n sokeripala on vuonna 1938 rakennettu vaatturi Nestori Vainion rakennuttama alunperin asuin- ja liikerakennus, jonka kohtalo on vielä epäselvä. Sekin halutaan purkaa.  Kuka muistaa vielä Torilinnan, nykyisen Lohjantähden paikalla vastapäätä tätä olleen komean punatiilitalon?

Lohjantähti ja tori.

Joku kertoi tykänneensä kummitustalobloggauksistamme. Tämä kummitustalo löytyy ihan keskustasta, kun katselee takapihoja sillä silmällä.

Lohjan aurinkoisin kesäterassi, Caballo Bayo, ja Kela takaapäin. Enpä menisi kehumaan tätäkään näkyä.

Vanha Sammon talo. Tyhjänä ja suljettuna. Katse ylös, ja näin ikävän harmaanakin päivänä voi löytää hauskan punaisen yksityiskohdan.

Onneksi sentään Lohjan Kuvataidekoulu onsaanut hyödyntää Sampotalon näyteikkunoita. Tosi hauskat kissat!

Matka jatkuu. Seuraava kahvila on Cafe Lauri, lempikahvilani Lohjalla. Sydämellinen palvelu ja herkulliset tarjottavat. Vuoden 2012 lohjalainen matkailuyritys. Täältä saa muuten kesäisin Siuntion jäätelöä. Suosittelen. Seuraavaksi omalla maistelulistallani on salmiakki-valkosuklaakakku. Nyt Timo ja Jukka olivat kuitenkin lomalla pääsiäisen yli..

Cafe Lauri. Suljettu sunnuntaisin. Kurkimme ikkunasta.

 Nyt jo kahvihammasta kolotti tosi paljon.Kävelimme Kahvila Liisaan. Arvatkaa mitä? Se oli...

SULJETTU SUNNUNTAISIN...

Kaiken lohduttomuuden jälkeen onneksi Verona tarjosi piristystä näköelimillemme, vaikkei kahvihampaille pääsiäiskukkien muodossa.

On keskustassa onneksi kauniitakin taloja. Tämän talon sisällä on tosin kaikkien inhokki, Verovirasto. 1929 valmistuneen rakennuksen rakennuttivat kauppias J. Hynninen ja pankinjohtaja V. Joenpelto ja sen suunnitteli arkkitehtitoimisto Paatela & Paatela. Se on tyyliltään 1920-luvun klassismin ja orastavan funktionalismin välivaihetta.

Aurinkoisena päivänä verovirastokin on oikein nätti.

Mutta kahvilakierroksemme jatkui. Seuraavaksi ihmettelimme, mikseivät ovet aukea Carnevalen, Lohjan uusimman kahvilatulokkaan ovella. Tämä on itseltäni vielä ihan testaamatta. Jäi edelleen. Kenties vielä jonakin päivänä...

Kahvin saaminen tästä sentään Suomen 22. suurimmasta kaupungista alkoi tuntua yhtä toivottomalta kuin alla rehottava Nummentien vanha rata. Sieluni silmin näin meidät raahautumassa kontaten kiskoja pitkin, kynnet irti ja kämmenet verillä ainoana ajatuksena: Kahvia!

Mutta sitten muistimme vanhalla rautatieasemalla sijairsevan Resiinan! Tosin tarkkaan ottaen se sijaitsee neljä, viisi kilometriä keskustasta.

Arvatkaapa mitä... Se oli avoinna! Siellä oli ihmisiä! Ja siellä oli ihan viihtyisää ja edulliset hinnat. Alla oleva iso pala raikasta kääretorttua maksoi vain 1,80 e. Joimme kahvia ja vihreää limpparia ja olimme onnellisia.

Tutustuimme siis kotiseutuumme turistin silmin tänään. Kesällä asiat ovat toivottavasti paremmin. Sillä turistit syövät ja juovat myös sunnuntaisin. Toisenlaisiakin kotiseutuun tutustumisia kaupungin matkailuihmiset järjestävät. Niistä lisää tästä linkistä. Ensimmäinen kiertoajelu oli täyttynyt alta aikayksikön ja saavuttanut varauksetonta kiitosta. Mekin Tonton kanssa aiomme jollekin sellaiselle mennä hieman keväämmällä.

Todella harmaa päivä, tylsiä kuvia 83 kpl. Säätila plussan puolella, sentään. Toivottavasti pääsiäisenä on kivat ulkoilukelit, sillä pää pursuaa paikkoja ja ideoita, joissa pitää käydä.

Mennään hiljaa markkinoille kun aamu sarastaa

Fiskarsissa oli viikonloppuna 21.-22.3. Slow Food Festival, suomeksi aika tylsästi maalismarkkinat. Nyt on jollain tapaa ikävä vuodenaika, luonto ei ole herännyt ja se on vielä aika harmaa. Väriä pitää etsiä muualta. Ajattelimme Tonton kanssa siis hakea päivän värit ja fiilikset markkinoilta. Tänään piti tulla lunta ja takatalvi säätiedotuksen mukaan, mutta onneksi ei. Kylmä tosin oli. Reissusta Tonton kanssa tuli viisituntinen maraton ja happimyrkytys. Unen luulisi ensi yönä maistuvan.

Miksi aina mennä siellä missä kaikki muut? Meillä on taipumus eksyä usein asioiden taakse, pikkuteille, syrjäpoluille. Nytkin ajoimme ensin ohi Fiskarsin keskustasta.

Sieltä löytyi oma miljöönsä. Punamultaiset mökit, työläisasunnot, joissa asutaan edelleen. Museo. Tavalliseen elämään liittyviä arkisia asioita, kuten eläinlääkärin vastaanotto. Harva ajattelee, että Fiskars on elävä, oleva, toimiva yhteisö ja paikkakunta, jossa käydään töissä, siivotaan, eletään, tehdään ruokaa, tampataan mattoja. Lapset käyvät koulua. Fiskars ei ole pelkkä menestyvä turistirysä.

Iiiiso ratas.

Tässä rakennuksessa on puusepänverstas, huonekalupaja Nikari Oy. Se muuten käyttää energiana ainoastaan uusiutuvaa vesivoimaa, nimittäin koski kulkee vierestä. Todellista lähienergiaakin lisäksi.

Vanhat tiilet ovat eläviä, inhimillisiä epätäydellisessä täydellisyydessään.

Oivaltava kyltti Aurapajan rakennuksessa, jossa on nykyisin työtiloja, yrityksiä ja toimistoja.

Kylänraittia.

Tästä Fiskarsin  kuonatiilestä on tehty monia mustia kivijalkoja. Kuonatiili on valmistettu masuunin kuonasta.

 Myllyn ohi virtaa tietenkin Fiskarsjoki. Pitkän myllyn ja Lars Sonckin piirtämäksi epäillyn Navetan välistä pääsee kävelemään. Navetta valmistui 1921. Siellä oli aikoinaan 150 lehmää. Nykyisin siellä on mm. Desicon kynttilätehdas. Aika hulppea on ympäristö! Navetaksi ihan mieletön. Moniko nykyisin tilaa navettansa arkkitehdilta, miettikääpäs sitä.

Desicon tehdas.

Kävelimme hitaasti keskustassa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Leppäkerttupuolue oli jo aloittanut vaalitouhunsa. Vanhassa Makasiinissa oli mukavaa. Mm. lohjalaiset Linnan Saskatoon-tuotteet olivat esillä.

Linnan Saskatoon.

Ihanan värikästä, varmasti herkullista!

Kevättä koskella.

Tästä tunnelista on mahtavat muistot. Kun toistasataa jenkkiautoa ajaa tunnelin läpi perinteisessä Länsi-uudenmaan jenkkiautocruisingissa, jyminä on kokovartalokokemus.

Matka jatkui. Kirkkopaikka lukee mustavalkoisessa kyltissä Antskogissa, ja sinnehän meidän, kirkkokeräilijöiden, oli pakko poiketa. Antskogissa on ollut ruukin oma kirkko, Pyhän Pietarin kirkko. Kun ruukkitoiminta hiipui 1770-luvulla, ruukinpatruuna päätti siirtää kirkon asukkaiden vastustuksesta huolimatta Perniöön. Vain kivijalka jäi. 

Linkki Youtubeen Antskogin kirkosta.

Ja sieltä löysin omat henkilökohtaiset kevään ensimmäiset sinivuokkoni.

 Antskogin ruukki kuuluu palokalusteita valmistavalle Makolle.

Kun Antskogin tehdaslaitoksia yritettiin myydä 1879, siellä oli kuparilaitoksen ja myllyn lisäksi myös pieni villakehräämö, kutomo ja värjäämö. Antskogissa oli ennen vuosisadan vaihdetta jo trikoonvalmistuslaitoskin.Tulipalo hävitti vanhan verkatehtaan 1900, mutta kaksi vuotta myöhemmin perustettu Antskogin Verkatehdas Osakeyhtiö (Antskog Klädesfabrik Ab) rakennutti samalle paikalle suuren tehdasrakennusryhmän. Sarka-, tohveli-, ulsteri- ja pukukankaiden valmistukseen erikoistunut tehdas työllisti 1900-luvun alkuvuosina 115 työntekijää. Tehdas lopetti toimintansa 1959.

Tämäkin on asuinkäytössä oleva rakennus. Ja tässä myös ratsumme Tuliharja.

Löydämme aina kaikki hylätyt, käytöstä jääneet rakennukset. Salaperäinen, synkkä, pelottava tunnelma. Mitähän täällä on valmistettu? Lehtien alle peittuneet kiskot vievät ylisille.

Luonto voittaa. Tällainen on maailma ehkäpä jo 10 vuotta siitä, jos ihmiskuntaa ei enää olisi.

Tonto vauhdissa.

Sitten kahvitti. Legendaarinen Teperin veljesten Unkan baari. Tällä kertaa tiskin takana oli Janne. Unkka on Karjalohjan sydän. Oli aika lähteä kotimatkalle.

Nämä pikkiriikkiset kauriit bongattiin Kanneljärveltä tienposkesta. Missä mun kameranputki on aina, kun sitä tarvittaisiin!?

Roution rannasta.

Liessaaren rannasta ruokojen taideteos jäässä.