Mennään hiljaa markkinoille kun aamu sarastaa

Fiskarsissa oli viikonloppuna 21.-22.3. Slow Food Festival, suomeksi aika tylsästi maalismarkkinat. Nyt on jollain tapaa ikävä vuodenaika, luonto ei ole herännyt ja se on vielä aika harmaa. Väriä pitää etsiä muualta. Ajattelimme Tonton kanssa siis hakea päivän värit ja fiilikset markkinoilta. Tänään piti tulla lunta ja takatalvi säätiedotuksen mukaan, mutta onneksi ei. Kylmä tosin oli. Reissusta Tonton kanssa tuli viisituntinen maraton ja happimyrkytys. Unen luulisi ensi yönä maistuvan.

Miksi aina mennä siellä missä kaikki muut? Meillä on taipumus eksyä usein asioiden taakse, pikkuteille, syrjäpoluille. Nytkin ajoimme ensin ohi Fiskarsin keskustasta.

Sieltä löytyi oma miljöönsä. Punamultaiset mökit, työläisasunnot, joissa asutaan edelleen. Museo. Tavalliseen elämään liittyviä arkisia asioita, kuten eläinlääkärin vastaanotto. Harva ajattelee, että Fiskars on elävä, oleva, toimiva yhteisö ja paikkakunta, jossa käydään töissä, siivotaan, eletään, tehdään ruokaa, tampataan mattoja. Lapset käyvät koulua. Fiskars ei ole pelkkä menestyvä turistirysä.

Iiiiso ratas.

Tässä rakennuksessa on puusepänverstas, huonekalupaja Nikari Oy. Se muuten käyttää energiana ainoastaan uusiutuvaa vesivoimaa, nimittäin koski kulkee vierestä. Todellista lähienergiaakin lisäksi.

Vanhat tiilet ovat eläviä, inhimillisiä epätäydellisessä täydellisyydessään.

Oivaltava kyltti Aurapajan rakennuksessa, jossa on nykyisin työtiloja, yrityksiä ja toimistoja.

Kylänraittia.

Tästä Fiskarsin  kuonatiilestä on tehty monia mustia kivijalkoja. Kuonatiili on valmistettu masuunin kuonasta.

 Myllyn ohi virtaa tietenkin Fiskarsjoki. Pitkän myllyn ja Lars Sonckin piirtämäksi epäillyn Navetan välistä pääsee kävelemään. Navetta valmistui 1921. Siellä oli aikoinaan 150 lehmää. Nykyisin siellä on mm. Desicon kynttilätehdas. Aika hulppea on ympäristö! Navetaksi ihan mieletön. Moniko nykyisin tilaa navettansa arkkitehdilta, miettikääpäs sitä.

Desicon tehdas.

Kävelimme hitaasti keskustassa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Leppäkerttupuolue oli jo aloittanut vaalitouhunsa. Vanhassa Makasiinissa oli mukavaa. Mm. lohjalaiset Linnan Saskatoon-tuotteet olivat esillä.

Linnan Saskatoon.

Ihanan värikästä, varmasti herkullista!

Kevättä koskella.

Tästä tunnelista on mahtavat muistot. Kun toistasataa jenkkiautoa ajaa tunnelin läpi perinteisessä Länsi-uudenmaan jenkkiautocruisingissa, jyminä on kokovartalokokemus.

Matka jatkui. Kirkkopaikka lukee mustavalkoisessa kyltissä Antskogissa, ja sinnehän meidän, kirkkokeräilijöiden, oli pakko poiketa. Antskogissa on ollut ruukin oma kirkko, Pyhän Pietarin kirkko. Kun ruukkitoiminta hiipui 1770-luvulla, ruukinpatruuna päätti siirtää kirkon asukkaiden vastustuksesta huolimatta Perniöön. Vain kivijalka jäi. 

Linkki Youtubeen Antskogin kirkosta.

Ja sieltä löysin omat henkilökohtaiset kevään ensimmäiset sinivuokkoni.

 Antskogin ruukki kuuluu palokalusteita valmistavalle Makolle.

Kun Antskogin tehdaslaitoksia yritettiin myydä 1879, siellä oli kuparilaitoksen ja myllyn lisäksi myös pieni villakehräämö, kutomo ja värjäämö. Antskogissa oli ennen vuosisadan vaihdetta jo trikoonvalmistuslaitoskin.Tulipalo hävitti vanhan verkatehtaan 1900, mutta kaksi vuotta myöhemmin perustettu Antskogin Verkatehdas Osakeyhtiö (Antskog Klädesfabrik Ab) rakennutti samalle paikalle suuren tehdasrakennusryhmän. Sarka-, tohveli-, ulsteri- ja pukukankaiden valmistukseen erikoistunut tehdas työllisti 1900-luvun alkuvuosina 115 työntekijää. Tehdas lopetti toimintansa 1959.

Tämäkin on asuinkäytössä oleva rakennus. Ja tässä myös ratsumme Tuliharja.

Löydämme aina kaikki hylätyt, käytöstä jääneet rakennukset. Salaperäinen, synkkä, pelottava tunnelma. Mitähän täällä on valmistettu? Lehtien alle peittuneet kiskot vievät ylisille.

Luonto voittaa. Tällainen on maailma ehkäpä jo 10 vuotta siitä, jos ihmiskuntaa ei enää olisi.

Tonto vauhdissa.

Sitten kahvitti. Legendaarinen Teperin veljesten Unkan baari. Tällä kertaa tiskin takana oli Janne. Unkka on Karjalohjan sydän. Oli aika lähteä kotimatkalle.

Nämä pikkiriikkiset kauriit bongattiin Kanneljärveltä tienposkesta. Missä mun kameranputki on aina, kun sitä tarvittaisiin!?

Roution rannasta.

Liessaaren rannasta ruokojen taideteos jäässä.