Ristalliruunu, lutra lutra ja elämän kevät

Alkukuvaksi laitan tänään päivän parhaan bongauksen, jotta blogin aloituskuvaksi tänään tulee tämä ihastuttavan kaunis, eläväinen, notkea saukko. Oppia ikä kaikki: se on latinaksi lutra lutra. On kevät!

 Päivä alkoi vanhalta Tanhuhovin huvikeskukselta, jossa nykyisin on iso kirppis. Kevään tulon tietää siitä, kun kirppismyyjät siirtyvät jo pikkuhiljaa ulos. Sieltä Tonto osti tiipiihin kristallikruunun. Kruunu sopi myös muuten päivään, sillä kohteena oli jälleen Mustio, jonne ilman muuta tarvittiin vähän timangeja mukaan.

Kotiseutumatkailun ehdottomasti parasta antia on se, että pääsee tutkimaan rakkaita paikkoja eri vuodenaikoina. Niihin syntyy silloin side ja jatkumo.Näistä paikoista on jo lapsuudesta asti muistoja.

Ensin tutkimme Peltokosken voimalaitoksen tienoon. Lumet ovat sulaneet vauhdilla ja vettä juoksutettiin padosta.

Ohiajaessa ei koskaan näe, kuinka paljon ylempänä veden pinta on voimalan yläpuolella.

Huomaa pulu.

Tästäkin pääsee kuivin jaloin kesällä.

 

Mustaa mehevää multaa ja sähkölinjojen hopeinen ketju.

Mustion mylly.

Kuljimme pitkin joenvartta. Yhtäkkiä Tonto huomautti rauhallisella äänellä:"Täällä on saukko." Voi mikä ihastus! Se sukelteli, pyydysti pienen salakan, söi sitä rauhassa eikä ollut oikein moksiskaan sulkimen äänestä.

Kun napsautat kuvia, saat ne myös kuvaesityksenä erikseen isommassa koossa. 

Ja sitten Mustion linnalle. Tonto sovitteli kristallikruunun prismoja korviinsa mahdollisen teekutsun toivossa. Jätimme kuitenkin ne Tuliharjan takapenkille. Kyllä kunnon kristallikruunu autossa aina yhdet karvanopat voittaa.

Ihanat naiset rannalla.

Pampulahöytyvää

Elämän kevät!

Tällä kertaa mentiin melko patsaspainotteisesti  Mustiolla. Tässä yhteydessä muuten on hyvä huomauttaa, että kotikaupungissani Lohjalla ei ole yhtään naispatsasta. Ehkä me siksi viihdymme näiden naisten parissa. Tosin olisi se hienoa saada Lohjalle yksi naispatsaskin, ja mielummin muilla ansioilla kuin näillä ulkoisilla.

Eniten pidän Dianan patsaassa vinttikoirasta.

Mustion linna. Siellä kuulemma kummittelee.

Naispatsaita riittää. Tämä on Demeter.

Kotiin mentiin Virkkalan kautta. Siellä on muistomerkki, jonka ohi emme tällä kertaa ajaneet. Monta kertaa olemme ajaneet. Ei kertaa ilman kirkkoa ja muistomerkkiä. Virkkalan kirkon pihalla törmäsimme tuttuun pappiin, eli reissun päätti juttuhetki pastori Taivaisen kanssa, hieman maallisemmista asioista.