Hiljaisuuden puutarha

Sunnuntaina 28.6. aukesi noin 460 puutarhaporttia vierailijoille, kun Puutarhaliitto vietti avointen puutarhojen päivää. Avoimet puutarhat -tapahtuman järjesti Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Suomen Omakotiliiton kanssa jo neljättä kertaa.

Koska Vivamon Hiljaisuuden puutarha on palkittu osana Vivamon keväällä 2015 Lohjan Matkailugaalassa saamaa Vaikuttava elämys -palkintoa ja satuin muutenkin olemaan siellä riparilaiseni vierailupäivänä, käytin puutarhaharrastajana tietenkin tilaisuutta hyväkseni. Lohjalta oli mukana neljä puutarhaa, josta aivan jokaisessa olisi ollut kiinnostavaa käydä hakemassa ideoita omaan pihaan, ihailemassa kädenjälkeä ja muuten vain katselemassa.

Jo muinaiset kiinalaiset sanoivat, että mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito eikä sekään ole niin tärkeää. Hiljaisuuden puutarhassa kiteytyy mielestäni hyvin retriittipuutarhoille sopiva ajatus kaiken epätäydellisyydestä ja silti täydellisyydestä. Ihan niinkuin ihminenkin on. Mieli lepää aina puutarhaa hoitaessa ja jos joskus haluaa vain istua ja katsella, viettää hiljaisen tuokion puutarhassa tai kohdata jonkun, niin tämä puutarha sopii siihen erinomaisesti. Puutarha on avoin kaikkien käydä.

Vivamon Hiljaisuuden puutarha on Pohjoismaiden ensimmäinen Quiet Garden -järjestöön kuuluva puutarha. Ruotsissa on nykyisin neljä. Puutarhat ovat kautta aikojen olleet hiljentymisen ja mietiskelyn paikkoja. Parikymmentä vuotta sitten Englannissa syntyi ajatus retriitikäyttöön rakennettavista hiljaisuuden puutarhoista. Nyt Quiet Garden -liikkeeseen kuuluu jo yli kolmesataa puutarhaa ympäri maailmaa. Suurin osa niistä on yksityisten pihojen yhteydessä, osa erilaisissa toimintakeskuksissa ja joitakin on rakennettu myös sairaaloiden yhteyteen, kouluihin ja vankiloihin.

Vivamon puutarhan rakentaminen aloitettiin vanhaa kasvillisuutta raivaamalla vuoden 2005 syksyllä. Villiintyneen puutarhan keskeltä löytyi vanhoja ruusupensaita ja kirsikkapuita, joita Vivamon perustajat olivat aikanaan istuttaneet. Puutarhan alkuperäistä ilmettä onkin pyritty säilyttämään ja puutarhasta voit löytää viittauksia Vivamon historiaan.

 Jokunen vuosi sitten muistan siellä olleen Daavid-kukon, jonka kanalauma kävi vähiin syystä jos toisestakin, ja joka vietti kesän loppupäivät sitten puutarhassa. Yöksi se vietiin ketulta turvaan talliin, kunnes se sitten löysi syksyn tullen uuden oman kanaparvensa. Siitä tuli kovin seurallinen kukko, joka osallistui riparilaisten ryhmätöihin ottaen kantaa äänekkäästi asioihin. Se myös tepasteli isäntänä siellä käyvien vierailijoiden perässä esitellen puutarhaansa.

 Hiljainen puutarha vihittiin käyttöön elokuussa 2007. Alueen rakentaminen jatkuu kuitenkin edelleen, sillä sekä hiljaisessa puutarhassa että Vivamon viheralueilla laajemminkin tekemistä riittää. Kesän 2010 aikana rakennettiin puutarhaan pieni laajennus, johon oleskelutilaksi tuli mutterinmallinen kasvihuone. Tämän alueen rakentaminen jatkuu tänä kesänä.

Juttelin hetken erään puutarhan perustajan, puutarhuri, projektipäällikkö, KM Tuomo Salovuoren kanssa. Hän oli iloinen varsin mukavasta kävijämäärästä. Tuomo piti päivän aikana kaksi tietoiskua terapeuttisesta puutarhanhoidosta, josta hän on myös kirjoittanut kirjan.

Tuomon mukaan puutarha on aavistus paratiisista. Luonto ja puutarhanhoito hoitavat sielua, mieltä ja kehoa. Jotkut prosessoivat asioita puhumalla, jotkut tekemällä.

 

Puutarhaa hoidetaan talkoovoimin Anna-Mari Kaskisen sanoittaman laulun hengessä: ”Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran, pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärrä saata.”

 

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt

Pieni, viaton viesti messengeristä odotti Tontolta:"Lähdetkö pienelle metsäkävelylle?" Vähänpä taas arvasinkaan, minne jouduimme. Vielä kotitalon takapihalla kaikki oli kaunista ja auvoisaa.

Tällä kertaa kaikki kuvatekstit ovat säkeitä lauluista.

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua, Tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden

Se ruusu on puhdasta purppuraa .

Sä muistatko metsätien,  kun kahden sen  sun kanssas kuljin  kerran ennen. Korpikuusen kannon alla on Mörrimöykyn pesä.

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Kävely oli mukavaa pururataa pitkin Gruotilaan päin, hyttysiä ei ollut ja sää oli miellyttävä. Lohjalaiset saavat olla kyllä onnellisia Harjustaan. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan on aamulla koiran kanssa lenkkeillessä kerätä tähän vuodenaikaan kanttarellit ja pian myös marjat päivän tarpeisiin. Taatusti tuoretta lähiruokaa. Ei, en kerro, mistä löysimme tällä kertaa ensimmäiset kanttarellin alut. Ne jätettiin vielä kasvamaan.

Kesä heijastuu veteen

Tässä vaiheessa poikkesimme polulta, ja kohta maasto alkoi muuttua vetiseksi. Kannatti kuitenkin poiketa, sillä löysimme hyvän esiintymän maariankämmeköitä. Maariankämmekkä kuuluu orkideojen sukuun. Sillä on hauskat lilapilkulliset lehdet.

Ole kuin orkidea paljaalla kivellä
Juo pisaroita marjoista harmaalla maalatuista.

Yhtäkkiä tupsahdimme rämeiköstä sivistyksen pariin. Mitä ihmettä?! Miten kokonainen tiestö ja rakennettava asuinalue on päässyt tupsahtamaan aivan salaa Gunnarlaan? Tiestö on valmis mutta osa tienviitoista viittaa vielä aivan pöpelikköön. Tiennimet viittaavat muinaishistoriaan Kivikauden-, Salpausselän-, Jääkaudenkatuineen ja Muinaisrannan puistoineen. Saimme myös uuden lisän muistomerkkikokoelmaamme, kun löysimme oheisen kivenmurikan. Tosin kaikki menetetyt sienimetsät ja marjamaat hieman harmittavat. Lisää Gunnarlan tonttimaista löydät täältä. Kivannäköistä aluetta, luonto lähellä.

Graniitti, Graniitti ei murru milloinkaan!
Graniitti,
"Tätä poikaa tarvitse hävetä!"
Graniitti ei itke milloinkaan!

 Kohutulta hiihtosillalta (kaupungin päätöksentekoesityksissä ja -pöytäkirjoissa kyllä puhutaan hiihtosillasta, vaikka asiaa vähän linkin jutussa lievennetäänkin) otin kuvan Gruotilantiestä, joka näyttää jatkuvan äärettömiin...

Tie vie, virta imee sisäänsä. Tie vie, risti horisontissa. Tie vie, sateenkaaren väreissä

 ... mutta päättyy mutkan takana tähän. Jotenkin hassua, kun kaikki tiet ja kadut ovat valmiina, mutta taloja on harvassa.

Matkalla kiellettyyn ajosuuntaan.

Hiihtosillalta löytyi kaksi rakkauden lukkoa. Toisessa lukee: "Ihan vain tiedoksi. L <3 J  "


Lemmenlukko, jonka kanssasi mä sillalle vein kestää jäätä ja auringon tulta.
Vaikka himmenee kirjainten kulta, lemmenlukko aukee ei.

Itse asiassa halusimme mennä radan yli ja käväistä golfkentällä, mutta radan ja meidän välissämme kulki ylitsepääsemätön oja. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää - täytyy mennä läpi. Mutta kun ei päästy. Kengät alkoivat painaa. Jos on joskus kulkenut märällä savipellolla, tietää, mitä tarkoitan. Mutapaakut alkoivat kasvaa kengänpohjissa. Kaikkeen sitä joutuukin reissuillaan.

Pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä
pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat, nopeimmat junat
ei nopeimmat junat enää pysähdy täällä.

Yli kuljimme illan saatossa sen vihreän, varjoisan pellon, ja kymmenen kukkaa taitoimme ja yhden kissankellon.

aurinko naurattaa äijä rukkaa
ratapenkasta pukkaa
jäntevä käenkukka

Olen se savinen maa. Ilman viljaa. Savinen maa.

Himputti. Mutta olisittepa nähneet Tonton lenkkarit!
 

Ei polku tää vie mihinkään
nyt sen nään
kun vihdoin silmät aukaisen
niin usein pettää itseään

Puolen tunnin suhteellisen sivistyneeksi pikku lenkiksi tarkoitettu kävely venyi yli kahteen tuntiin. Harpoimme vetisten ojien yli, hyttyset kiusasivat. Poluista ei välillä ollut tietoakaan. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että jotain kävelee pitkin päänahkaa, selkää, mahaa. Poistinkin kaksi punkkia kotona, onneksi ne vielä etsivät paikkaa minne asettua. Kaikessa tässä oli kuitenkin koko ajan huumori mukana.Kameraan tarttui kuvia, tuli ulkoiltua ja liikuttua. Paitsi että kotiin tultua oli pakko lähteä vielä viemään koirat lenkille. Jossain vaiheessa synkkä, sadetta ennustanut taivas muuttui aurinkoiseksi.

Minun koti on siellä
Mistä sinut voin löytää
Minun kotini on maailma
Ja minun koti on siellä
Minne ikävä sammuu
Siellä missä sinut saavutan

Ja minun koti on paikka
Alla talvisen taivaan
Minun koti kultaniityt on
Ja minun koti on kaipuu
Jonka hymyiksi muutat
Vaikka kotini ois tuulissa
Koti luonasi on

Pää pyörällä

Juhannuksen jälkeinen Ampun ja Tonton tutkimusretki tehtiin normaaliin malliin: lähtiessä emme yleensä koskaan tiedä, minne päädymme.
Virkkalan ristillä on pieni, selvästi rakennetun näköinen vesialue, joka on kuitenkin rämettynyt melkoisesti. Olisipa jonain päivänä mukava nähdä lammikko siistittynä ja ympäristönsä ilona sen haisevan rämeikön sijasta. joka tapauksessa sen liepeiltä kurvasimme varovasti Kyrkstadin kartanolle.

Kyrkstad on kartanomainen ratsutila, jonka historia ulottuu 1600-luvulle. Siellä on joskus toiminut kestikievati 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle. Kartanon pihapiiri on määritelty suojelualueeksi, kuten myös päärakennus. Alueella on myös tiilinen viljamakasiini. Kartanon nykyinen päärakennus on 1870-luvulta ja osin tiilirakenteinen. Vesialue on ollut lintulammikko, ja siten osa englantilaistyyppistä puutarhaa. Kartano oli tyhjillään kymmenkunta vuotta 1980-luvulla ja nykyisin yksityisomistuksassa.

Virkkalasta matka jatkui Siuntioon päin. Suomalaista maalaismaisemaa kauneimmillaan. Laajoja peltoaukeita, kesän värejä.

Panoramakuva Siuntiontieltä. Napsauta isommaksi!

Ja sitten olimmekin jo Hvitträskissä. Tai niinkuin lapset sanovat: Vitiveskissä. Koska juhannuksen takia Helsinki oli hiljainen kuin huopatossutehdas, odotimme turistiryntäystä Hvitträskissä. Olihan siellä väkeä, mutta yllättävän vähän. Hvitträsk on myös suosikkipaikkojamme eri vuodenaikoina.

Vaaleanpunaisia akileijoja.

Sinisiä akileijoja.

KESÄ!

Maailman kauneimmat oviornamentit.

Hvitträskin rakennuttivat vuosina 1901-1903 arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Hirsistä ja luonnonkivistä kansallisromanttiseen tyyliin rakennetussa päärakennuksessa oli sekä yhteinen arkkitehtitoimisto että Saarisen ja Lindgrenin perheiden kodit.

Hvitträsk avattiin vuonna 1971 yleisölle Wuorion säätiön kunnostamana ja on nykyisin avoinna yleisölle. Vuodesta 1981 Hvitträsk on kuulunut Suomen valtiolle, ja nykyään se toimii Suomen Kansallismuseon alaisuudessa.  Tiloissa tehtiin peruskorjauksia vuosina 1992-2000. Suuri osa alkuperäisestä irtaimistosta on palautettu museoon. Suomalaisen taideteollisuuden helmiin kuuluvina pidetään muun muassa Eliel Saarisen suunnittelemia huonekaluja ja Akseli Gallen-Kallelan kuuluisaa Liekki-ryijyä.

Alueen hallinnointi siirrettiin Museovirastolta Senaatti-kiinteistöille vuoden 2014 alussa. 2015 alueelta avohakattiin vanhaa kuusimetsää Museoviraston ohjeen mukaan. Hakkuiden kokoa pidettiin ylilyöntinä paikan luonnetta ajatellen. Kävimme viime syksynä Hvitträskissä ja hakkuut järkyttivät kyllä meitäkin. Ikimetsä oli poissa. Toisaalta järvi näkyy nyt henkeäsalpaavana ylhäältä.

Päivän hämmästyttävin asia olivat pyöräilijät. Törmäsimme sellaisiin - emme sananmukaisesti - ihan joka paikassa tänään. Olimme aivan pyörällä päästämme. Ja liikkeellä oli nimenomaan näitä kilpapyöräilijöitä riemunkirjavissa paidoissaan, katseet vangitsevissa pyöräilyshortseissaan ja kilpasatuloilla varustetuin pyörin.

Pagodin katto.

Eliel Saarinen on haudattu varsin vaikeakulkuisen polun päähän, mutta lepopaikasta aukeaa upea näkymä järvelle.

Tässä varmaan päivän 129. pyöräilijä. Jos joku tietää, voisi kertoa, miksi niitä oli tänään niin paljon liikkeellä.  Ihan kuin ne olisivat kuoriutuneet jostain ja lähteneet siitä polkemaan.

Matkalla jossain Suomessa

Kuvassa naapuriloton arvontakone remonttityömaalta. Muuta käyttöä sillä ei vielä ole ollut. Naapurilotto on yhtiössämme pelattava jännittävä Veikkauksen uusi peli, jossa veikataan, kuka kakaroista putoaa seuraavaksi molokkiin, tai mikä putki seuraavaksi porataan puhki.

Viimeiset pari viikkoa on Lohjalla tapahtunut niin hengästyttävän paljon kaikenlaista, että aika on lentänyt tapahtumasta toiseen juostessa eikä se ole edes kaikkiin riittänyt. Sellaiset joviaalit seikat kuin työ, perhe ja kotikin kun vaativat oman aikansa. Joudun tällä hetkellä asumaan keskellä mittavaa putki-, vesijohto- ja kylpyhuoneremonttia, joka alkoi helmikuussa ja loppunee syyskuussa (toiveikas veikkaus). Vanhoista taloista ei oikein löydy sellaisia turhanpäiväisyyksiä kuin putki- tai sähköpiirustuksia, joten tässä on muutamaan otteeseen viime viikkoina eletty parin vuorokauden pätkiä ilman tv- ja nettiyhteyksiä, sähköä tai vettä remonttimiesten HUPSIS!-porausten takia. Nämä survival-illat ovat toki lähentäneet koettelemuksissa meitä perheenä, kun lapsetkin ovat joutuneet poistumaan huoneistaan orpoina nettiyhteyksien petettyä. Onneksi meillä on kaunis piha, jossa voi istuskella päivittelemässä naapureiden kanssa näitä Oops! I did it again -sattumuksia.

Miljoonasade lauloi 506 ikkunasta. Me istutimme syksyllä saman verran kukkasipuleita.

Aika ei ole edes riittänyt bloggaamiseen. Kuvia on varmaan toista miljoonaa edelleen kamerassa ja niiden siirtämisen ja käsittelyn tuska on tuntunut ylivoimaiselta.

Kaiken keskellä on kuitenkin todettava, että on meillä hieno kesäkaupunki! Kesän tapahtumaputki alkoi meillä Katuliitupäivästä toukokuun lopulla. Talo kustansi koulun päättymisen kunniaksi liidut, limut ja sipsit lapsille.

Tylsä kerrostalopiha oli päivän verran iloisen värikäs.

Kahvilapäivänä 4.6. ehdimme töiden jälkeen Tonton kanssa tovin istua Cafe Laurissa kuuntelemassa Tomi Tuomisen ja Juha Lembergin duoa. Muistakaa muuten äänestää Cafe Lauri Pauligin paraskahvila-kilpailussa.  Jakakaa kuvia kahvihetkestä Instagramissa/Twitterissä tunnisteilla #paraskahvila ja  #cafelauri. Lauri on ykkösenä tällä hetkellä. Kahvilapäivä on muutenkin aivan ainutlaatuinen kahviloiden yhteinen tapahtumapäivä Suomessa.

Kamerakännykkäkuvia vastavaloon. Sorry kuvien huono laatu.

Sitten olikin vuorossa jo ensimmäinen Chilifest. Sille toivoisi jatkoa. Kaikki torin elävöittämistapahtumat ovat tervetulleita ja ihmiset tuntuivat viihtyneen torilla lähiruuan ja hyvän musiikin parissa.

Kettukallion elämystilan rekvisiittaa.

Offendead.

Tänä viikonloppuna sitten piipahdettiin torilla, Aurlahdessa, Porlassa ja Vivamossa. Torihan on maailman paras kesälauantain aloituspaikka! Ihan pienenkin irtioton saa vaikka menemällä Kaffelan kautta töihin aamulla. Kiva katsella kukkia, vihanneksia, taimia ja ohikulkevia ihmisiä. Samaan pöytään istuvien kanssa voi saada aikaan mitä hauskimpia keskusteluja.

Aurlahdesta saa nyt vuokrata suppailulautoja ja saa myös opetusta, kun Siljamon Vesa aloitti toimintansa. Kivannäköistä kesätouhua, eikä vaadi kuulemma kovaa kuntoakaan.

Tämmöisillä laudoilla voi meloskella joka päivä 22.6. - 16.8. Aurlahdessa

Sitten piipahdimme Porlan Järviluontoseikkailussa. Kesäinen päivä oli tuonut sinne paljon ihmisiä. Lapset saivat tutkia itse pyydystämiään öttiäisiä ja hyönteisiä mikroskoopilla, paistaa makkaraa ja katsella lintuja ja kaloja. Porlan historiaa esiteltiin. Porlan tulevaisuutta pohdittiin. Porla on tärkeä ja merkityksellinen paikka lohjalaisille.

Illan kruunu oli lauluyhtye Rajattoman konsertti Vivamossa. Rajattomaan kuuluvat Essi Wuorela (sopraano), Virpi Moskari (sopraano), Soila Sariola (altto), Hannu Lepola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso). Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta musiikista kansanmusiikkiin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Laaja skaala ei kuitenkaan ole itseisarvo, sillä musiikillinen sisältö on yhtyeelle aina tärkeämpää kuin muoto. Aivan omanlaisensa yhtye Rajaton onkin ennen kaikkea omien laulujensa ansiosta.Ihan huima konsertti. Yleisö osoitti lopussa suosiota seisten.

Hengästyttävän kaksiviikkoisen jälkeen voikin todeta, että ei tarvitse olla matkalla jossain Suomessa. Täällä Lohjallakin on ihan kiva viettää kesää.