Pää pyörällä

Juhannuksen jälkeinen Ampun ja Tonton tutkimusretki tehtiin normaaliin malliin: lähtiessä emme yleensä koskaan tiedä, minne päädymme.
Virkkalan ristillä on pieni, selvästi rakennetun näköinen vesialue, joka on kuitenkin rämettynyt melkoisesti. Olisipa jonain päivänä mukava nähdä lammikko siistittynä ja ympäristönsä ilona sen haisevan rämeikön sijasta. joka tapauksessa sen liepeiltä kurvasimme varovasti Kyrkstadin kartanolle.

Kyrkstad on kartanomainen ratsutila, jonka historia ulottuu 1600-luvulle. Siellä on joskus toiminut kestikievati 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle. Kartanon pihapiiri on määritelty suojelualueeksi, kuten myös päärakennus. Alueella on myös tiilinen viljamakasiini. Kartanon nykyinen päärakennus on 1870-luvulta ja osin tiilirakenteinen. Vesialue on ollut lintulammikko, ja siten osa englantilaistyyppistä puutarhaa. Kartano oli tyhjillään kymmenkunta vuotta 1980-luvulla ja nykyisin yksityisomistuksassa.

Virkkalasta matka jatkui Siuntioon päin. Suomalaista maalaismaisemaa kauneimmillaan. Laajoja peltoaukeita, kesän värejä.

Panoramakuva Siuntiontieltä. Napsauta isommaksi!

Ja sitten olimmekin jo Hvitträskissä. Tai niinkuin lapset sanovat: Vitiveskissä. Koska juhannuksen takia Helsinki oli hiljainen kuin huopatossutehdas, odotimme turistiryntäystä Hvitträskissä. Olihan siellä väkeä, mutta yllättävän vähän. Hvitträsk on myös suosikkipaikkojamme eri vuodenaikoina.

Vaaleanpunaisia akileijoja.

Sinisiä akileijoja.

KESÄ!

Maailman kauneimmat oviornamentit.

Hvitträskin rakennuttivat vuosina 1901-1903 arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Hirsistä ja luonnonkivistä kansallisromanttiseen tyyliin rakennetussa päärakennuksessa oli sekä yhteinen arkkitehtitoimisto että Saarisen ja Lindgrenin perheiden kodit.

Hvitträsk avattiin vuonna 1971 yleisölle Wuorion säätiön kunnostamana ja on nykyisin avoinna yleisölle. Vuodesta 1981 Hvitträsk on kuulunut Suomen valtiolle, ja nykyään se toimii Suomen Kansallismuseon alaisuudessa.  Tiloissa tehtiin peruskorjauksia vuosina 1992-2000. Suuri osa alkuperäisestä irtaimistosta on palautettu museoon. Suomalaisen taideteollisuuden helmiin kuuluvina pidetään muun muassa Eliel Saarisen suunnittelemia huonekaluja ja Akseli Gallen-Kallelan kuuluisaa Liekki-ryijyä.

Alueen hallinnointi siirrettiin Museovirastolta Senaatti-kiinteistöille vuoden 2014 alussa. 2015 alueelta avohakattiin vanhaa kuusimetsää Museoviraston ohjeen mukaan. Hakkuiden kokoa pidettiin ylilyöntinä paikan luonnetta ajatellen. Kävimme viime syksynä Hvitträskissä ja hakkuut järkyttivät kyllä meitäkin. Ikimetsä oli poissa. Toisaalta järvi näkyy nyt henkeäsalpaavana ylhäältä.

Päivän hämmästyttävin asia olivat pyöräilijät. Törmäsimme sellaisiin - emme sananmukaisesti - ihan joka paikassa tänään. Olimme aivan pyörällä päästämme. Ja liikkeellä oli nimenomaan näitä kilpapyöräilijöitä riemunkirjavissa paidoissaan, katseet vangitsevissa pyöräilyshortseissaan ja kilpasatuloilla varustetuin pyörin.

Pagodin katto.

Eliel Saarinen on haudattu varsin vaikeakulkuisen polun päähän, mutta lepopaikasta aukeaa upea näkymä järvelle.

Tässä varmaan päivän 129. pyöräilijä. Jos joku tietää, voisi kertoa, miksi niitä oli tänään niin paljon liikkeellä.  Ihan kuin ne olisivat kuoriutuneet jostain ja lähteneet siitä polkemaan.