lauantai 9. huhtikuuta 2016

Maito tulee lehmästä

Lumet ovat sulaneet ja blogi löytyi taas lumen alta. Sopivasti tuli tilaisuus käydä hienossa museossa, joten päätin jakaa kokemuksen, vaikka valitettavasti mahdollisuutta ei enää ole käydä tässä hienossa rakennuksessa tutustumassa suomalaisen maidon historiaan. Paikkahan on  Meijerimuseo Saukkolassa. Museo on Meijerimuseoyhdistyksen perustama, mutta yhdistyksen lopetettua toimintansa se siirtyi Valiolle.

Nummi-Pusulassa sijaitseva meijerimuseo on jykevä jugendhenkinen rakennus 1900-luvun alkuvuosilta
Rakennus jo sinänsä on upea. Se on yli satavuotias tyylipuhdas jugendrakennus, jossa on jo aikoinaan toiminut Nummen Osuusmeijerinä. Se on kauniisti remontoitu ajan henkeen. Aika tuntuu pysähtyneen siellä. Melkein voi kuvitella, että työntekijät ovat vain hetkeksi poistuneet.


Suomi on elänyt maidosta kautta historian, ja maitotuotteet ovat Suomessa peruselintarvikkeita. Suomi on maidontuotannon edelläkävijöitä, sillä kaikkialla Suomessa kasvaa nurmea karjan rehuksi, ja puhdasta juomavettä on riittävästi. Tästä johtuen maidon parissa on luotu uraauurtavia läpimurtoja ja jopa Nobel-palkinnon arvoisia innovaatioita.

"Akateemikkoja on vain Neuvostoliitossa." A.I. Virtanen
Museon alakerta kertookin maidon- ja juustontuotannosta koneineen. Toisessa kerroksessa on kronologisesti etenevä näyttely kuvineen, joka esittelee toisaalta vanhemman meijeritoiminnan  vaiheita Suomessa, toisaalta voin- ja juustonvalmistusta. A.I. Virtasen työstä kerrotaan myös. Hän sai Nobelin palkinnon 1945 väkirehukeksinnöllään, jonka avulla lehmien talvimaidon laatu pysyi samalla tasolla kuin kesämaidon. AIV-rehu takasi tuoreen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävän rehun säilömisen talveksi.

Tämä näyttää kyllä enemmän laseraseelta kuin joltain maidonjalostukseen liittyvältä koneelta.
 Valitettavasti maailma muuttuu ja Valio on päättänyt luopua museosta ja rakennuksesta. Sinne ei siis enää pääse. Se olisikin ollut erinomainen ja kiinnostava kohde kertoa vaikkapa lapsille, mistä maito oikeasti tulee ja mitä sille on jo ammoisista ajoista alkaen tehty jatkojalostuksen suhteen. Museon vanhat tuotepakkaukset herättävät minun sukupolvelleni lapsuusmuistoja.



Valtava Emmental-juustokiekko vuodelta 1965. Tätä sanoisin jo hyvin kypsytetyksi juustoksi.

Vanha voipaketin käärimiskone on kerrassaan erikoinen vekotin ja rakennuksen arkkitehtuuri kaunis. Käynti museossa toi lapsuuden kesät mummolassa mieleen. Enää ei edes usein näe auton ikkunasta laitumella märehtiviä lehmiä, joka oli vielä 70-luvulla yleinen näky.

Ennen oli kaikki kauniimpaa, ihan vain tuotelogotkin koneissa.
 

Seinät ovat täynnä hauskoja karikatyyrejä entisaikojen osuusmeijerien hallintoneuvostoista ja muista meijerialan nimistä.
En muuten löytänyt yhtään naista. 

Harmi on, jos tämä paikka katoaa. Adolf Ehrnrootkin on sanonut:"Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." Valio ottaa vastaan ideoita ja tarjouksia tästyä upeasta paikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti