lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tietoa, taitoa, turvallisuutta - Turvaa tielle -tapahtumassa

Viereltä katsoessa lumiaura oli valtava!

Kaikilla isillä ja äideillä on huoli aamuisin liikenteen seassa kouluun matkaavista pikkuisistaan. Pikkuisia ne ovat vielä vanhemmilleen isompinakin. Traagisia onnettomuuksia on sattunut viime vuosina ja yksi niistä sai lohjalaiset raskaan kaluston kuljettajat Joni Juholan ja Markus Hännisen jo syksyllä kiertämään kouluja kertomassa lapsille, mitä kuljettaja näkee suurensuuresta autostaan ja miten lapset osaltaan myös voivat vaikuttaa turvallisuuteensa liikenteessä. Aloite tuli Juholan yhdeksänvuotiaalta Alexandra-tyttäreltä.Raskaan liikenteen kuljettajatkin ovat isiä ja äitejä.

Nämä suloiset 2- ja 3 -vuotiaat sisarukset poseerasivat äitinsä ystävällisellä luvalla jäteauton vieressä demonstroidakseen, kuinka autonrenkaita pienemmät pikkukansalaiset, ja isommatkin, pitävät kuljettajankin tarkkaavaisuuden herkeämättä hereillä liikenteessä.
Olen innostunut, että pieneltä tuntuva, yksinkertaisen nerokas ajatus sai alkunsa Lohjalta. Olen varma, että jatkossa monilla paikkakunnilla järjestetään vastaavia tapahtumia. Ajatus sai jatkoa Turvaa tiellä - Lohja -tapahtumasta, missä aurinkoiselle Aurlahden kentälle kokoontui tänään näyttävä joukko erilaisia raskaan liikenteen ajoneuvoja, poliisi, sairaankuljetus ja palokunta ja monia muita liikenneturvallisuuden kanssa toimivia yrityksiä. Tapahtuma sai ansaitusti myös valtakunnallista julkisuutta.




Autokoulussa ei enää ajella tällaisille. Oma rakkauteni 70-lukua anhempiin amerikkalaisiin on hyvinkin ystävilläni tiedossa.


Arvaatteko muuten, mikä oli lapsille annettu tärkeä ohje liikuttaessa liikenteessä? Ihan yksinkertaisesti helppo oivallus: Ota katsekontakti kuskiin. Näin voi helposti varmistaa, että sinut on huomattu.

Kromia ja näkyvät, näyttävät takavalot. Harakka minussa tykkää!

Isoilla autoilla on paljon vaarallisia katvepaikkoja ja ne ovat hitaita pysähtymään. Niinpä yhteisen ymmärryksen luominen onkin liikenneturvallisuutta parantava oivallus. Lapset pääsivät itse näkemään, mitä kuljettajan hytistä todellisuudessa näkyy ja kuinka suuria ja raskaita, pitkiä ja painavia ajoneuvoja maanteillä liikkuukaan. Vierellä sestessä monen auton koko oli itsellekin yllätys, vaikka olen itse liikkunut liikenteessä jo öööö... sovitaan, että 25 vuotta.

Tämä kuului sarjaan todella piiiiiiiiiitkä yhdistelmä.
Ja kuten aina, poliisiauton takapaksiin oli jonoa lastentapahtumassa. Ventelän VPK:n pojat voisivat tulla meille kotiin järjestämään minut kaappini samalla tavalla kuin paloautonsa: kaikille tavaroille oma paikkansa selkeästi merkittynä. Toki järjestyksellä on palomiesten työssä ihan oma tärkeä merkityksensä. Ala siinä keskellä tulipaloa kyselemään kaverilta, missä kirves on.

Tulkaa pojat siivoamaan minun kaappini! Help!
Tyylikös hinausauto!

Autot oli pesty ja puleerattu kiiltäviksi. Jopa jäteauto. Lapsista oli hauskaa ja hyödyllistä päästä itse kiipeilemään hytteihin ja kuljettamoihin. Myönnän: niin minustakin oli.

Peili jäi kotiin. Niinpä kävin tässä lisäämässä huulirasvaa.

Keep up the good work!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti