Kahdenlaisia sonneja

Tänään oli tarkoituksena matkata Vekarajärvelle juuri armeijapalveluksensa aloittaneen Esikoisen läheisten päivään, mutta koko eilisen ja yön tuprunnut lumi ja vaikeat keliolosuhteet estivät sitten reissun. Paluu olisi tapahtunut vielä yötä myöten, joten päätös oli viisas. Minua harmitti todella paljon, mutta kun uskollinen ystäväni Tonto ehdotti kierrosta Nummelle, lohdutukseksi lähdimme sunnuntaiajelulle.

Päätimme ajaa maisemareittiä, ja pysähdyimmekin ensimmäiseksi Palvelukoti Jokelan parkkipaikalle ja kahlasimme välillä lähes polvenkorkuiseksi tuprunneessa lumessa Väänteenjoen padolle. Lohjanjärveltä on yhteys Väänteenjoen kautta pohjoisempana sijaitsevaan Hiidenveteen. Järvien välissä on Väänteenjoella pato, jossa on veneliikennettä varten kesällä 2009 avattu sulkuportti. Pato tarvitaan, koska Hiidenvesi toimii pääkaupunkiseudun varavesialtaana ja sen pinta on tämän vuoksi säännelty. Kesäisin täällä voi katsella joutsenia. Ehkä palaamme ensi kesänä joelle niitä katsomaan.

Odotan kesää.

Nummi ja Pusula yhdistettiin yhdeksi kunnaksi 1981 ja sen nimestä käytiin paljon keskustelua, eikä aina niin vakavasti. Ehdotettiin Pummia, Nusulaa, Pummi-Nusulaa mutta Nummi-Pusula siitä sitten tuli. Osaksi Lohjaa tämä yhdistelmä liitettiin 2013.

Edellisiltana Teemalta tulleen sonnidokumentin innoittamana pysähdyimme Hyrsylän mutkaan.

Woima-sonni.

Kuin mummot lumessa selvisimme tästäkin: Eteenpäin! Seuraava kohde olikin sitten Nummen kirkonkylä ja siellä kirkkomaan kupeessa oleva v. 1750 perustettu Nummen Lainajyvästön aitta. Se oli entisajan pankki, jonne talletettiin viljaa ja josta sitä lainattiin.

Kissaa vai hiirtä varten?

Nummen harmaakivikirkko on valmistunut 1822 ja edustaa uusklassismia. Kerään kirkkoja. Koska pidän historiasta, taiteesta, arkkitehtuurista ja tarinoista, ne yhdistyvät usein paikkakuntien kirkoissa, joihin on siksi hauska tutustua.

Hilpeyttä hautausmaalla aikaansaivat Toimi Kotivalo XX:n nimi, jonka bongasimme eräässä kivessä, ja mietimme alkoholin mainoskiellon takia Karjalaan jääneiden muistomerkillä, olisivatko kaikki Karjalaan jääneiden muistomerkit maassa syytä kieltää.

Nummelta Pusulaan. Pikkuteitä. Ihastelimme kaikkia länään lysähtäneitä harmaita latoja, sänkipeltojen ruskeaa ja valkoista ja pelloissa näkyviä hauskoja ajoraitoja.

Iloksemme huomasimme, että vaikka reissuillamme ovet ovat vain harvoin auenneet satunnaisille turisteille, nyt oli mahdollisuus päästä myös sisältä tutustumaan Pusulan puukirkkoon. Hiivimme sisään kesken jumalanpalveluksen ja istuimme takariviin. Messun jälkeen pappi kätteli messuväen ja kertoi meille, että jos seurakuntamestari Harrilla olisi aikaa, hän saattaisi kertoa meille enemmän kirkosta. Ja näin kävi! Uskomattoman ystävällisesti hän vapaapäivänään kertoi meille kirkon historiasta. Kirkko valmistui v. 1838, mutta se oli täysi susi. Katto oli liian painava, eivätkä seinät kestäneet sitä. Kattoa madallettiin sitten 8 metriä. Korjaustyö valmistui vuonna 1859.

Kirkkokahvit nautimme Pusulan Nesteellä. Täällä tapasimme sitten ne toisenlaiset sonnit. Kylän aikamiespojat naureskelivat varsin kaksimielisillä vitseillä lattialle levinneestä taskujeni sisällöstä, mm. kameran varaparistoista. Kyllä me ihan reippaasti pilke silmässä vastasimme samalla mitalla. Suklaamunkki maistui ihan siltä kuin muistin lapsuuden suklaamunkin maistuneen.

Nopea kotiinpaluu Vihdin kautta. Viima paheni, mutta tämän halusin tallentaa, koska sitä en ole aiemmin huomannutkaan. Taustalla näkyy Vihdin kirkko.

5 tuntia viimaa ja tuiskua. -3° - -5°C. 85 kuvaa. Kotiin tullessa lenkille vielä koirien kanssa ja sitten vietinkin puoli tuntia lapion varressa kaivamassa ohiajaneen auran jäljiltä omaa autoa hangesta. Saa takuuvarmasti unta ensi yönä. Happimyrkytys.